perjantai 27. helmikuuta 2015

Nariseva sarana

Aina kun mies tulee töistä, niin Myrskyllä on kovasti asiaa hänelle. En tiedä mitä kertoo, mutta kovasti on asiaa. Tässä on Myrskyn ääninäyte.

video

Ei iha tyypillinen kissan ääni. :D

Ja pahoittelut lyhyestä pätkästä, luulen että mies ei haluaisi internetin syövereihin videota jossa hän lepertelee kissalle. ;) Siinähän menisi katu-uskottavuus! :D

torstai 26. helmikuuta 2015

Simply the best

Kerroin aiemmin että sulkalelu is the best. Tosin sulkalelua on kohdannut kummallinen sulkasato ja se kärsii kaljuudesta. Tai onhan sillä muutama haiven päässä... Kissoja tämä yllättävä kaljuuntuminen ei tunnu yhtään häiritsevän. Välillä jopa tuntuu että mitä vähemmän höyheniä, sen mielenkiintoisempi lelu. Nämä taitaa taas olla näitä kissamaisia juttuja, mistä ihminen ei oikein ota selvää.


En muista olenko maininnut, että meidän Myrsky on aikamoinen loikkija. Sen lisäksi että se saattaa hypähtää yhtäkkiä syliin kun kävelet ohi tai hypätä selkään kun olet kirjoittamassa muistilappua, niin kissa on kova poika hyppimään myös leikkiessään. Myrsky saattaa esimerkiksi istua ja tuijottaa leluhiirtä ja yhtäkkiä se hyppää siitä paikasta lelun päälle ja sitten alkaa ralli. :D Ja hypyt ovat oikeasti korkeita.

Leikin eilen illalla Hannibalin kanssa huiskalelulla (sitä vaaditaan nykyisin jokainen hetki kun ollaan valveilla ja ihmiset kotona...), ja yhtäkkiä Myrsky hyppäsi siihen eteen. Pelästyin kuvatessani hieman - alla tämä kuva jossa yritän kuvata Hannibalia leikkimässä ja Myrsky hyppää huiskan kimppuun. :D

Yritin ottaa kuvaa missä näkyisi myös Myrskyn pää, mutta kamera ja kuvaaja eivät pysyneet touhottajan perässä.
Luikkuliini ja maha. :D Hyvä että kissalla on paino noussut (tullessaan oli aivan liian laiha!), mutta nyt täytyy pitää huolta ettei nouse liikaa.

Ja sitten Hannibalin leikkikuvia. Hannibalin leikkimistä on hieman helpompi kuvata, kun Hannibal on noin puolet Myrskyä hitaampi. Ja Hannibalikin on nopea, joten voidaan miettiä Myrskyn vauhdikkuutta.

Nam! Sulkasatoa!
Näyttääpäs muodokkaalta Myrskyyn verrattuna...
Ja aivan pakko kertoa, että tuolin läikät ovat iän tuomia. Ne vain eivät tunnu lähtevän millään aineella. Tosin taikasieni taitaa olla koittamatta...

Tällä kertaa latasin kuvat vähän isompina, kun nuo Hannibalin hauskat ilmeet pienemissä kuvissa puuroutuivat. :) Haittaako isommat kuvat, vai ovatko ihan hyvän kokoisia?

maanantai 23. helmikuuta 2015

Ulkoilua lumessa

Mangusti

Me käytiin eilen ulkona. Pitkästä aikaa. Olihan siinä kissoilla jännät oltavat lumessa, ja varsinkin kun koira käveli tiellä! Me siis pysyttiin talon pihalla, eikä pojilla ollut kyllä edes mitään halua poistua pihasta.

Vähän pelottikin aluksi raukkaa.
Ja yritettiin mennä auton alle piiloon. :D

Myrsky alkoi taas tärisemään melkein heti, sen turkki kun ei ole kovinkaan paksu. Luulen myös että mukana saattaa olla hieman pelkoa. Täytyy yrittää sitten kesällä opettaa hänelle, että ei se ulkoilu ole kamala asia.

Kauhee lumipeto!

Hannibal taas nautti suuresti. Siellä se meni ilman mitään pelkoa, vähän oli jossain vaiheessa selkäkarvat pystyssä. :D Oli myös hauskan näköistä kun vähän piti välillä potkia vettä pois jaloista. Vaikka edellisyönä satoi lunta lähemmäs 10 cm, ilma oli niin lämmintä eilen että se suli kovaa tahtia. Enää ei ole paljon jäljellä lumesta.

Tällä kertaa ei myöskään laitettu Myrskylle villapaitaa päälle. Lähinnä koska poika pisti kampoihin ja ajateltiin olla kiusaamatta sellasella asialla. Mutta hän viihtyi hupparini sisällä Hannibalin tutkiessa maailmaa. :D Olin valinnut ylisuuren bändihupparin vain sen takia, että saan tungettua Myrskyn sinne jos tulee kylmä. Eikä oltu kovinkaan kauaa ulkona, Myrskylle se ei ollut kivaa ja Hannibalillekin tuli kylmä.

Kesää odotellessa! :)

P.S. Meinasin kuolla tänään onnellisuuteen. Katsoimme tv-sarjaa sohvalla maaten ennen miehen töihin lähtöä ja yhtäkkiä Hannibal hyppäsi syliin! Hän oli sylissä melkein 10minuuttia. Tätä ei ole tapahtunut sitten Myrskyn tulemisen kotiin. Minun Hannibal <3

torstai 19. helmikuuta 2015

Punaista taustaa vasten

Aina sä häiritset sen mustan mötikän kanssa!
Eikö täällä saa kissa enää nukkua rauhassa...
No ota nyt sitten yksi kuva.
Mä sanoin hei yksi kuva.
Mä en ymmärrä, ikinä ei saa olla rauhassa.
Ei markilli sentään!
Jos mä katon sitä tälleen tuhmasti!
Ei sille voi olla vihanen, se antaa mulle ruokaa.
Mut mee pois!

Toim. huom: Miten saada kissa nukkumaan lemmikkipedillä? 

Pistämällä viltti päälle. ;)

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kasvukipuja

Selasin huvikseni blogin ensimmäisiin postauksiini.Tuli kamalan ikävä niitä minun pieniä kissanpoikia. Minne ovat kadonneet minun pienet?!

Pieni Hannibal ja kaukosäädin.
Mitä ihmettä?! Kaukosäädin on mennyt kasaan.

Kun Myrskyn pentukuvia katsoo, niin tajuaa kuinka pieni ja rääpäle se on ollut meille tullessaan. Pienihän kissa on edelleen, mutta kasvanut hirmuisesti!

Mä en tajua miten joku on voinut olla näin pieni?
Näyttääpä Myrsky jättiläiseltä!

Ja loppuun pieni kevennys, pitihän sitä Hannibalinkin päästä tutkimaan mikä tämä nainen on oikein luonteeltaan.

Lampun henki?

Ja pölystä sen verran, että lamppu sai siirron hyllyn päälle turvaan kun alkoi hiukset ja naisen hatun sulat kiinnostamaan Myrskyä vähän liikaa. :D

tiistai 17. helmikuuta 2015

Suka


Mehän etsittiin mutamastakin paikkaa sitä kumisukaa, mutta ei löydetty. Ostin sitten tällaisen toisenlaisen harjan, ja oli hyvä ostos! :) Myrsky tykkää kun tällä harjataan. Hannibal ei, että vielä pitää katsoa jos se kumisuka kuitenkin löytyisi jostain. :D

Aluksi vähän murehdin että miten tämä puhdistuu ja miten se saadaan karvattomaksi.
Imuroimalla tietenkin! :D

Aluksi Myrsky pistää aina vastaan, mutta kun harjaa pienellä liikkeellä hellästi sen kaulasta, niin kissa kehrää ja nauttii silmät puoliummessa. Tämän jälkeen saa aika kauankin harjailla, kunhan ei hirveästi paina ja tee pitkiä liikkeitä, vaan sellaisia pieniä harjauksia. Mietin vaan, että tuleekohan Myrskylle (alitajuntaisesti) harjaamisesta mieleen emon nuoleminen?


Mun flunssa kiittää että jonkinlainen apu tähän karvanlähtöön löytyi! Imuroin ja pesin lattiat sunnuntaina, että jos se auttaisi tähän tukkoisuuteen. Eilen katsoin auringonpaisteessa ja totesin että näyttää siltä että ei ole muutamaan päivään imuroitu... :D Ensimmäinen karvanlähtö meillä, joten opin koko ajan uusia asioita. :D Inhoan imuroimista, mutta jokapäiväinen imurointi on tämän kevään juttu. :D


Meidän aikuistuva söpönassu. :)

lauantai 14. helmikuuta 2015

Hyvää ystävänpäivää!


Meidän pojat ja ihmiset toivottavat hyvää ystävänpäivää kaikille siellä ruudun toisella puolella!


Hannibalilla on ollut viimeaikoina lievää kaipuutta, sellaista tyttökaipuuta. Hannibal onkin aika romanttinen poika. Hannibal lähettääkin ekstrahyvää ystävänpäivää kaikille kisutytöille!

torstai 12. helmikuuta 2015

Huiskausta


Samassa tilauksessa kun tuli puu ja vessa, niin tilasin kolme huiskua. Olen aina ajatellut ettei meidän pojat tykkää niistä, mutta katin kontit! Niistä tuli uudet lempilelut!  Vaikka Hannibal olisi unilla viereisessä huoneessa, niin ei tarvitse kuin muutaman kerran heiluttaa huiskua ja kissa on vieressä. :D


Näistä seotaan täydellisesti.  :D Jopa niin, että yhtenä iltana ihmettelin mitä ihmettä Myrsky puuhaa sängyn alla. Se oli jostain jotenkin saanut yhden huiskista suuhunsa ja oli käynyt pieni sulkakato, tai -sato. Huiskia on säilytetty dvd-hyllyn päällä ja kirjahyllyn ylimmällä hyllyllä, että en tiedä mistä ja miten yksi huiska on varastettu.

Hannibalin turkki on myös hyvä indikaattori koska siivoaminen on aiheellista...

Kuvissa näkyy myös meidän  olohuoneen kolmen muun seinän väri. Possunpinkki tulee ensimmäisenä mieleen, mutta se on myös samaa sävyä kun Minna Parikan kenkälaatikoissa. :D Ei ihan mun lempparia, mutta en vihaa kuitenkaan niin paljon että viitsisi alkaa maalaamaan. :D

Niin ja haettiin tänään sellaista kumisukaa, jota meille kehuttiin kommenteissa niin Sandran kuin Marraskuun Murusten toimesta. Mies oli sitä mieltä että Furminatorin pitäisi olla paras. Onhan se hyvä. Kunhan kissa antaisi harjata sillä itsensä ilman rimpulointia ja lahjomista. Ja kun ei anna harjata, niin se on ihan sama kuinka hyvä se harja on, jos se on vaan lähinnä kirjahyllyllä. Mies katsoi Prismasta sellasta kumisukaa, mutta ei ollut. Tänää  käytiin lemmikkiliikkeessä, eikä sielläkään ollut... :D Ostin nyt sitten toisenlaisen harjan, siitä juttua sitten kun pääsen kokeilemaan kunnolla. :)