torstai 12. helmikuuta 2015

Huiskausta


Samassa tilauksessa kun tuli puu ja vessa, niin tilasin kolme huiskua. Olen aina ajatellut ettei meidän pojat tykkää niistä, mutta katin kontit! Niistä tuli uudet lempilelut!  Vaikka Hannibal olisi unilla viereisessä huoneessa, niin ei tarvitse kuin muutaman kerran heiluttaa huiskua ja kissa on vieressä. :D


Näistä seotaan täydellisesti.  :D Jopa niin, että yhtenä iltana ihmettelin mitä ihmettä Myrsky puuhaa sängyn alla. Se oli jostain jotenkin saanut yhden huiskista suuhunsa ja oli käynyt pieni sulkakato, tai -sato. Huiskia on säilytetty dvd-hyllyn päällä ja kirjahyllyn ylimmällä hyllyllä, että en tiedä mistä ja miten yksi huiska on varastettu.

Hannibalin turkki on myös hyvä indikaattori koska siivoaminen on aiheellista...

Kuvissa näkyy myös meidän  olohuoneen kolmen muun seinän väri. Possunpinkki tulee ensimmäisenä mieleen, mutta se on myös samaa sävyä kun Minna Parikan kenkälaatikoissa. :D Ei ihan mun lempparia, mutta en vihaa kuitenkaan niin paljon että viitsisi alkaa maalaamaan. :D

Niin ja haettiin tänään sellaista kumisukaa, jota meille kehuttiin kommenteissa niin Sandran kuin Marraskuun Murusten toimesta. Mies oli sitä mieltä että Furminatorin pitäisi olla paras. Onhan se hyvä. Kunhan kissa antaisi harjata sillä itsensä ilman rimpulointia ja lahjomista. Ja kun ei anna harjata, niin se on ihan sama kuinka hyvä se harja on, jos se on vaan lähinnä kirjahyllyllä. Mies katsoi Prismasta sellasta kumisukaa, mutta ei ollut. Tänää  käytiin lemmikkiliikkeessä, eikä sielläkään ollut... :D Ostin nyt sitten toisenlaisen harjan, siitä juttua sitten kun pääsen kokeilemaan kunnolla. :)

9 kommenttia:

  1. Kadehdin SUURESTI kissaperheitä, joissa sulat pysyy lelussa pidempään kuin minuutin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostettiin kerran 6€ sulkalelu ja se kesti 30 sek ennen kuin hajosi! :D Olin skeptinen näiden kanssa, mut on ne kestänyt kun vahtii haukkana ettei oo liian voimalliset leikit. :D

      Poista
  2. Miten ihmeessä kumisuat ovat kadonneet :D Meillä se on ihan paras, furminaattoria ja muita harjoja parempi, meillä on myös karsta noiden lisäksi. Oisko sielä jossain joku heppaliike mistä saisi kun maksavat vaan joku 3euroa. :) Ihanat huiskaleikit olleet teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nokun ei tässä kaupungissa mun mielestä ole. Mut pakko olla! :D Ei sellasta kaupunkia voi olla mis ei myytäisi hevostarvikkeita. :D Voisi myös uudestaan käydä Prismassa, sillä oon ainakin ennen nähnyt siellä hevostarvikkeita. Tai sit pyytää siskoa tuomaan hevosensa vanhan, niin saavat kissat ihmettelemistä... xD
      Ja kyllä tolla uudella ainakin onnistui harjaus paremmin, mutta sillä ei karvat oikeen lähde hyvin. :)

      Poista
  3. Max: Me ei oikein meidän kumisudasta tykätä.. Makukysymys. Mutta huiskat, joissa on sulkia, niitä on erikivaa repiäääää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei mekään oikeen tiietä mitä mieltä ollaan meidän uudesta harjasta. Se on ihan kiva, mutta ei se nyt kuitenkaan oo kiva kun menee karvat väärään järjestykseen ja pitää sukia ne itse vanhaan järjestykseen! - Hannibal

      Mä tykkäsin kyllä vähän. Oli pakko alottaa kehräämään. Mut en mä sit ehkä kuitenkaan tykännytkää... - Myrksy

      Poista
    2. Niin ja ihan unohdettiin että sulat on parhaita <3 SULKIA lisää <3 - Hannibal

      Poista
  4. Ollaanpas siellä jo pääsiäistunnelmissa! :) Onpa kumma, ettei sitä kumisukaa löydy! Mistähän mä olen tuon meidän suan edes ostanut? Höh. Mutta toivottavasti sellainen löytyy teillekin jostain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ollaan pääsiäistunnelmissa, Myrsky pitää siitä huolen. ;)
      Kyllä se kumisuka varmaan löytyy sitten kun lakkaa etsimästä. :D Ja itse asiassa kyllä toikin menettelee minkän ostin. Siitä juttua sitten tarkemmin, mutta kyllä silläkin saa karvaa Myrskystä aika tavalla irti. :D Tästä todisteena flunssainen yskäkohtaus harjaustuokion jälkeen. :D

      Poista

Kurr!